24-25.05.2008 Vauhdikas viikonloppu
Lauantaina kävimme kasvattajan luona moikkaamassa viime vuoden muita pentuja ja tietysti kettua ;) Nana innostui repolaisesta oikein kunnolla, joten tulemme varmasti käymään vielä uudestaan luolilla. Manu ihastui aivan täysin nuoreen dreeverineitoon ja oli Tähden kimpussa lähes koko ajan.
Sunnuntaina matkasimme Panelian ryhmikseen, jossa tuomaroi Jelena Kruus. Nanan sininen nauha vaihtui vaaleanpunaiseen ja tuomari sanoikin, että toivoisi Nanalle paljon lisää partaa ja kulmia. Myös Manulla meni hyvin, pu-kehässä olimme ensimmäisiä ja loppujen lopuksi tuomari valitsi Manun ROPiksi :) Ryhmäkehässä tuomaroi Esko Nummijärvi ja sielä emme enää sijoittuneet. Mutta mainio päivä kaiken kaikkiaan! Oli taas mukavaa nähdä Nanan sisko Vappu emäntineen (onnittelut jälleen kerran hienosta menestyksestä!) ja kiitos myös Santralle mainiosta matkaseurasta!
17.05.2008 Laitila
Tänään suuntasimme Laitilaan Nummijärven arvosteltavaksi ja tuloshan oli mitä mainioin :) Tälläkin kertaa uroksista vain kaksi sai erin ja ehdinkin jo mielessäni ajatella, että käyköhän tässä samalla lailla kuin Kokemäellä, mutta urosten astuessa kehään tuomari ilmoitti saman tien, että Manu on ykkönen ja sertihän sieltä sitten tuli mukaan! Manu hävisi ropin tittelin, mutta ei haittaa yhtään. Eipä tarvinnut jäädä odottelemaan 4 tuntia ryhmäkehään vaan saimme samantien lähteä Naantaliin sertikaffeille ;) Nyt sitten suuntaamme luolakokeisiin hakemaan sitä tarvittavaa tulosta, jotta voimme laittaa mva-hakemuksen eteenpäin.
Nyt kun tuo tarvittava serti saatiin, niin Manua tuskin tullaan suomen näyttelyissä näkemään. Ulkomaille saatamme ehkä lähteä jos sellainen mahdollisuus tarjoutuu, mutta tästä eteenpäin panostamme enemmän käyttöpuoleen. Se kun kuitenkin on enemmän omistajien ja (mikä tärkeämpää) koiran mieleen :)
15.05.2008 Apea tunnelma
Kävimme neljä viikkoa sitten kuvauttamassa Manun selän, koska emme halunneet tarjota poitsua jalostukseen ilman että tiedämme kaiken olevan kunnossa. Tulos oli kuitenkin K7, joten katsotaan miten edetään...
11.05.2008 Turenki
Tänään matkustimme Janakkalaan ryhmänäyttelyyn. Manun tuloksena oli mukava arvostelu ja lopullinen sijoitus oli PU3 :) Kiitos Annelle esittämisestä!
03.05.2008 Koski TL
Nana aloitti näyttelyuransa tänään, mitään hirmuista menestystä ei satanut :D arvostelu oli todella upea, mutta sininen nauha tuli, koska tuomari ei löytänyt Nanan pohjavillaa.
27.04.2008 Match show Kupittaalla
Ennen näyttelyputken alkua päätimme lähteä vähän treenaamaan esiintymistä. Molemmat koirat saivat punaisen nauhan, joten ongelmaksi muodostui koirien esittäminen. Isäntä ei halunnut mennä kehään, joten iso kiitos Ninalle (kennel Zabavan), joka ehti esittämään Manun punaisten kehässä. Nana ei sijoittunut, mutta Manu oli lopulta punaisten toinen.
Meidän poppoo haluaa vielä onnitella uutta kahden maan valiota Konemiehen Fanfaaria. Paljon rapsutuksia Sylville!!
15.04.2008 vauhdikas iltapäivä
Nana palasi kotiin sunnuntaina, ja tänään lähdimme Luonnonmaalle mökkeilemään. Näiden koirien kanssa asiat eivät aina suju ihan rauhallisesti ja tällä kertaa kävi niin, että Manu tunki itsensä mökin alle. Kun huomasimme ettei poitsu pääse itse pois sieltä, aloimme käsin kaivamaan maata ja kiviä pois tieltä. Lopulta saimme poitsun ulos, mutta lähes samantien Manu yritti päästä takaisin talon alle :)
Manu vietiin autoon ja Nana jäi yksinään pihalle, eikä aikaakaan kun neiti vuorostaan alkoi etsiä reittejä mökin alle. Lopulta hän löysikin muutaman ja pian huomasimme, että Nana kantoi suussaan jotain harmaata ja karvaista eläintä. Otimme Nanan kiinni ja palautimme pienen kissanpennun takaisin pesäänsä. Ensi kerralla täytyy peittää kaikki mahdolliset kolot, jotta koirat eivät enää pääse riehumaan mökin alle ;D
30.03.2008 Kokemäen ryhmänäyttely
Tänään matkustimme Kokemäelle hakemaan arvostelun Esko Nummijärveltä. Saimme mainion arvostelun, sijoitus oli lopulta PU2 ja saimme myös va-sertin. Manu hävisi päivän voittajalle "liian lyhyen runkonsa" takia.
Näin se tuomarien maku vaihtelee: Tampereella saimme juuri kehuja siitä, että koira on hyvän kokoinen ja nyt sitten näin :D
22.03.2008 Rauhallista pääsiäistä kaikille!
Tänä vuonna pääsiäinen tarkoittaa emännälle neljää vapaapäivää ja Nanan juoksuja. Neiti aloitti ensimmäiset juoksunsa pari päivää sitten ja hoitoon tytsi on menossa parin päivän päästä. Manu on herrasmies ja siivoilee Nanan jäljet, ja tietysti muutamaan otteeseen on yrittänyt hypätä Nanan selkään, mutta neiti pitää tiukasti puolensa ja antaa Manulle edelleen rukkaset. :)
16.03.2008 Tampereen KV
Täytyy näin aluksi myöntää, että kehään meno pelotti ihan hirmuisesti! Tuomarina toiminnut Timonenhan on tunnetusti tiukka, eikä asiaa helpottanut yhtään, että iso osa koirista poistui kehästä sinisen nauhan kanssa.
Manu sai vaaleanpunaisen nauhan ja vaikka menestystä paras uros-kehästä ei tullutkaan, niin olen itse TODELLA tyytyväinen tämän päivän saldoon :)
08.03.2008 Match show Metsämäessä
Tampereen KV:n lähestyessä katsoin tarpeelliseksi treenata Manun esiintymistä kehässä, joten lähdin Turun seudun kääpiökoirat ry:n järjestämään mätsäriin molempien makkaroiden kanssa.
Manu sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut kehässä. Itse olen kuitenkin todella tyytyväinen Manun esiintymiseen, meni huomattavasti paljon paremmin kuin Turun KV:ssä :) Nana sai sinisen nauhan ja oli lopulta sinisten pentujen toinen! Iso kiitos Tialle Nanan esittämisestä ja myös kyydistä! :)
25.02.2008 Vauhdikas viikonloppu takana
Onpas hyvä palata taas arkeen :) perjantaina veimme Manun ketunkiroamisharjoituksiin. Manun haukkuessa Nana ihmetteli ulkona, että mitä se kaveri oikein tuolla haukkuu noin vimmatusti. Neiti rauhoittui vasta, kun Manu liittyi jälleen kerran seuraamme :)
Lauantaina kävimme vetämässä koirille verijäljet, jonka jälkeen haukut kävivät luovuttamassa verta Hannes Lohen tautigeenitutkimukseen. Odotellessamme vuoroa paikalle tulivat myös Manun vanhat kaverit Taisto ja Rane emäntänsä kanssa, joten loppu odotusaika menikin mukavasti jutellessa.
Sunnuntaina tarkoituksena oli tutustua verijälkeen, mutta eipä siitä sitten tullut mitään, kun Manu löysi tuoreen kauriin jäljen eikä sen jälkeen suostunut keskittymään mihinkään muuhun. Samoin kävi myös Nanalle, joka meidän molempien yllätykseksi seurasi kauriin jälkeä kuin vanha tekijä :) Kävimmekin hakemassa tutkapannan ja päästimme Nanan metsään vähän purkaamaan energiaa. Puolen tunnin tutkiskelun jälkeen palasimme autolle, laitoimme Nanan autoon ja lähdimme korjamaan kattoa.
14.02.2008 Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Eilen kävimme Nanan kanssa koirapuistossa moikkaamassa muita mäyriksiä. Manun jätimme kotiin, jotta neiti tottuisi vähän itsenäisemmäksi :)
Koirapuistossa Nana sai Pitkosta oikein sitkeän ihailijan ;) Ei auttanut vaikka kuinka yritti juosta pakoon ja murista, nuori herra ei jättänyt Nanaa rauhaan. Odottettavissa onkin, että pikku-neidin juoksut alkavat lähiaikoina, kun urokset ovat alkaneet kiinnittämään häneen tavallista enemmän huomiota. Jopa Manu on muutamaan otteeseen yrittänyt hypätä Nanan selkään, huonoin tuloksin tosin :D
Katso kuvat treffeistä tästä
Manun tassut ovat kunnossa ja jätkällähän energiaa riittää oikein kunnolla! Eilen Manu pääsi erään lempi-harrastuksensa pariin eli ottamaan aurinkoa parvekkeen sohvalle :)
31.01.2008 Voihan vitsi! :(
Meidän oli tarkoitus mennä Manun kanssa luolakokeeseen nyt tulevana lauantaina, mutta oli pakko peruuttaa kisat meidän osalta, koska Manun tassut ottivat vähän takapakkia tänään. Käytyämme illalla ulkona, huomasin, että Manu klenkkasi taas, eli kova lumi & jää näyttävästi aiheuttivat tuon :( nyt sitten vaan odotetaan, että tassut rauhassa parantuvat :)
27.01.2008 Metsällä
Tänään auto suunnattiin kohti Naantalia. Aluksi emme löytäneet mitään, mutta vaihdettuamme aluetta Manu lähti ajamaan kahta kaurista. Ajo ikävä kyllä päättyi ennen aikaansa, kun Manu ehkä hävitti riistan tai sitten lopetti ajon loukattuaan tassunsa. Poitsun löytyessä etutassua arasteltiin ja Manun osalta päivä päättyi siihen, mutta me muut jatkoimme ajoa kävellen. Emme saaneet mitään liikkeelle ja lopuksi autokin jumittui pelolle :D Onneksi olin paikalla massiivisen ruhoni kanssa ja pääsimme pois ;)
Näyttävästi Manun ei loukkaantunut pahasti, kun kotiin tullessa jo hölkkäili sisään :) Eiköhän mestari-Manu ole jo huomenna paremmassa kunnossa, kunhan saa vähän levätä ja pöperöä mahaan!
26.01.2008 Turku Winter Dog Show
No niin, nyt sitä sitten on oltu kehässä, mutta eipä siinä esityksessä hirveästi ollut kehuttavaa. Manu ei millään olisi halunnut pysyä paikalla, vaan kehässä olleet kaverit tai kehän vieressä olleet koirat olivat paljon kiinnostavampia! Tämän päivän tasokkaassa kisassa Manu sai ERI:n, mutta ei sijoittunut.
20.01.2008 Mätsärissä
Molemmat makkarat pääsivät mukaan tällä kertaa :) Manu sai punaisen nauhan ja Nana sinisen, mutta sijoitusta ei kehistä saatu, mutta kokemusta sitäkin enemmän! Itse sähläsin tavallista enemmän ja koko ajan oli jotain hukassa :)
Sinisten kehässä esitin lk mäyräkoiran nimeltä Pitko, joka lopulta sijoittui kolmanneksi. Onnittelut Pitkon omistajille! :)
13.01.2008 Manun ja emännän ensimmäinen esiintyminen.
Lähdin treenaamaan Manun esittämistä TSAU:n järjestämään match show'n ja omaksi yllätyksekseni "kisat" menivät todella hyvin. Tuomari rankkasi Manun sinisten ykköseksi, jonka jälkeen vuorossa oli BIS-kehä, jossa sijoitumme neljänneksi! Tuliaisena oli kaksi pokaalia ja lahjapussi :) Kiitokset Tialle&Jarkolle kyydistä ja seurasta!
06.01.2008 Uusi vuosi, uudet kujeet
Pari kuukautta on vierähtänyt nopeasti ja rauhallisesti. Nana on päässyt tutustumaan moniin uusiin asioihin, kuten koirapuistoon ja kasvattajan kettuihin. Ikävä kyllä Manun kanssa emme ole päässeet treenaamaan ajoa, mutta keinoluolille olemme sentään päässeet :)
Ennen vuoden vaihdetta posti toi kirjeen Virosta, joten nyt kirjahyllyä koristaa näyttelyistä mukaan tarttuneiden ruusukkeiden lisäksi virallinen mva-ruusuke ja diplomi. Tietysti olisi mukavaa jos niitä tarttuisi mukaan tulevaisuudessakin ;D |